Nähtyä tuli lyhyessä ajassa niin paljon, että kameran muistikorttien lisäksi taitaa olla täynnä se päänsisäinenkin. Tässä kuitenkin vielä ihmeteltäväksenne maisemia matkamme lopulta, Kiotosta ja Osakasta.
Aloittakaamme Kiotosta, Japanin vanhasta pääkaupungista, joka on kuulu temppeleistään.
Kuvassa eräs maailmanperintökohteeksikin listattu temppeli, Kinkakuji (Kultainen paviljonki). |
Temppelialueella on todella rauhallinen ja pysähtynyt tunnelma, jos ei ota huomioon meluavia turisteja. |
Tempelien ympäristössä on usein puistoalue, jossa kaikki on viimeisen päälle hoidettua. Muuten tällä matkalla emme oikeaan metsään ehtineet. |
Majapaikassa oli japanlainen tatami-majoitus. Uni maistui erittäin hyvin myös lattialla! |
Osakassa tunnelma oli jo aivan erilainen. Siirtymä temppelialueilta pilvenpiirtäjien ja neonvalojen keskelle oli kuin tuhatvuotinen hyppy ajassa.
Kaupungeissa on täällä paljon ihmisiä, joten kaupunki ei
koskaan tunnu hiljaiselta. Kuva on Osakan keskustasta perjantai-iltana,
jolloin ihmiset viettävät viikonlopun alkamista kuten meillä Suomessa:
Osaka on erittäin vaikuttavan näköinen paikka myös
pilvenpiirtäjästä katsottuna. Tosin moni suurkaupunki näyttää kaukaa
melko samalta, pilvenpiirtäjien, teiden ja talojen loputtomalta
alueelta:
Auringonlasku oli komea Osakan ydinkeskustasta katsottuna.
|
Osakassa on todella iso akvaario, jossa voi törmätä muun muassa pingviineihin:
"Whii!" |
Niin hujahtivat kymmenen päivää Japanissa. Kaiken kokemamme ja näkemämme perusteella vuonna 2015 tulossa on varmasti ikimuistoinen maailmanjamboree!
Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee mukaan!
Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee mukaan!
- Mikko